Täysin pihalla - kahdella eri tavalla

Twitter on siitä kiva väline, että siellä törmää muihinkin maailmoihin kuin omaansa. Tänään Petri Kokko twiittasi kehuen Helene Auramon Markkinointi&Mainonta -lehteen kirjoittamaa blogausta. Auramon teksti oli siinä määrin omituinen että se ansaitsee pidemmän kommentin kuin tyly twiittaukseni:

@coccco Kirjoituksen todellinen loistava sisältö on se, että kauppatieteilijä @heleneauramo on iloisesti pihalla. @sannatha#kritiikki

Auramo elää sen verran eri maailmoissa kuin minä, että on syytä avata vähän näkökulmaa. Samalla Petri Kokko saa selvityksen sille, miksi kaikkien, esimerkiksi minun, mielestä teksti ei ole niin loistava.

Kirjoituksen otsikko on "Aika kohdata digitaalinen totuus". Tästä huolimatta kirjoitus käsittelee sekä ostosvalintoja, joissa digitaalinen immateriaalihyödyke ja fyysinen kappale ovat vaihtoehtoisia ostettavia tuotteita sekä vaatteita, joissa ei nyt ihan heti tule mieleen, mitä digitaalisuus voisi tarkoittaa.

Blogahduksen alaotsikko kuuluu "Se, kuinka pihalla olemme, aiheuttaa minussa pelonväristyksiä." Olen samaa mieltä. Aloittakaamme.

Auramo on huolestunut siitä, että kuluttajien käyttäytyminen on hänen mielestään muuttunut siinä määrin, että hänen mielestään "Suomen on aika aukaista silmänsä digitaaliselle todellisuudelle." Referenssiluokaksi Auramo antaa kirjoituksessa vain oman kulutuskäyttäytymisensä. Varsin suppea kuva siitä, mitä todellisuus tarkoittaa. Annan teille kuvan siitä, miltä Auramon esimerkit näyttävät toisesta suppeasta näkökulmasta, omastani. Koko Suomesta en sano mitään.

Hän kertoo oman "digitaalisen" käyttäytymisensä muuttuneen "radikaalisti viimeisen parin vuoden aikana". Kerro, oi Helene, mitä on digitaalinen käyttäytyminen! Digitaalinen tarkoittaa yleiskielessä sitä, että jokin järjestelmä on koottu ykköstä ja nollaa, päällä ja pois, on ja off-tiloista. Onko kyse siitä että et enää syty mistään, maanisdepressiivisyydestä vai mistä on kyse? Vai onko kyse siitä, että siirrettyäsi ostamista nettikauppoihin et enää pääse sormeilemaan (lat. digit=sormi) erilaisia tuotteita?

Ymmärrän toki, että tekstissä tavoitellaan käsitettä verkko-ostoskäyttäytyminen. Auramon tapauksessa digitaalisten immateriaalihyödykkeiden kauppa ei riitä, koska hän muoti-ihmisenä haluaa sisällyttää kirjoitukseensa myös vaatteet.

Katsotaanpa mihin Auramon rahat valuvat ja verrataan sitä minun kulutuskäyttäytymiseeni.

Auramo kirjoittaa:

"Aikakauslehdet: Oma aikakauslehtien tilaamiseni on muuttunut. Luen nykyään enemmän blogeja ja joissain tapauksissa tilaan lehtiä tablettiini. Sitten on vielä Amazon, jossa kirjat voi kätevästi tilata silloin kun huvittaa omalle päätelaitteelle. Rahojani valuu Amazonille noin 30-50€ kuukaudessa."

On selvää, että lukutottumuksemme ovat hyvin erilaiset. Talouteemme tilattiin juuri tanakan keski-ikäistymisen äänenkannattaja Suomen Kuvalehti. Ennestään tuli Tiede-lehti, Maailman kuvalehti, Aku Ankka ja naisväen riemuksi Oma Piha -lehti. Näistä yhtäkään ei tietääkseni saa sähköisenä versiona. Lisäksi tilaamme erilaisia harrastejärjestöjen ja poliittisten järjestöjen lehtiä: Martta, Vapaaehtoinen meripelastaja, Vihreä Lanka. Tilaamatta ja yllättäen tulee tietysti sekalainen määrä kaupan asiakaslehtiä, jotka tosin jää lukematta.

Eipä tunnu näitä saavan sähköisessä muodossa. Hesarin nettiversiota on kiva lukea työmatkalla junassa matkalla Itä-Suomen pääkaupunki Helsinkiin ja Vihreän langan sisältö on myös netissä.

Olennaista: tästä valikoimasta ei saa kuin murto-osan sähköisessä muodossa. Nettiä luen ja käytän työkseni ja totuus on se, että erilaisia nettimedioita tulee luettua liikaakin. En tiedä, minkälaisilla lehdillä sitä nämä sitten korvaisi. 

Olennaisin ero on sisällön tilaaminen lätkään, lättyyn eli tablettiin. Suurin osa näistä tilaamisista on rajoitetun käyttöoikeuden ostamista. Esimerkiksi sisällön lainaaminen toiselle tai kopioiminen itselle toiseen laitteeseen on usein kiellettyä vaikka se kyllä minulta epäilemättä onnistuisi. Pysyttelen moisesta kusetukselta haiskahtavasta liiketoimintamallista erossa ihan vain mukavuussyistä. Olen lukenut ne käyttöehdot heti kättelyssä ja minusta ne olivat ihan hanurista. 

Musiikin kuuntelusta Auramo kirjoittaa:

"Musiikin kuunteluni tapahtuu Spotifyssa ja joissain harvoissa tapauksissa tilaan iTunesin kautta levyjä."

Spotifyta, kuten muitakin musiikin verkkokauppoja voi käyttää ainoastaan laitteilla, joissa on poikkeuksetta helkkarin huono DAC (piirisarja, joka muuttaa digitaalisen äänen vahvistettavaksi kuultavaksi ääneksi). Lisäksi Spotifyssa, myös sen Premium-versiossa on pakkauksen takia isoja puutteita äänenlaadussa. Häviötöntä tallennusmuotoa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Sen lisäksi että olen kultakorva, en oikein löydä Spotifysta aina haluamaani. Jussi Kari kirjoitti blogissaan siitä, ettei löydä sielä animepoppia. Minä en löydä sieltä rokkibändinuoruuteni verestämiseen tarvittavaa AC/DC:ta enkä toisaalta myöskään muusikkoystävieni uusimpia pikkumerkeille tekemiä klassisen tai jazz-musiikin levytyksiä. 

Vaikka joskus ostankin levyn - ihan oikean CD- tai SACD-levyn - nettikaupasta, minusta on aika luksusta tunkea se levy ihan kunnon soittimeen ja kuunnella sitä keskittyneesti kunnon vehkeistä vaikka minut onkin auktoriteetin osalta kastroitu: en käytännön syistä saa enää yksin sisustaa olohuonetta kahden kaiuttimen ja kuuntelutuolin muodostaman pyhän kolminaisuuden ympärille, kuten kunnon musiikinharrastajan kuuluu tehdä.

iTunesiin pätee sama ennen Spotifysta sanottu. Sen liiketoimintamallihan on se, että samalla hinnalla kuin mitä musiikki maksaisi cd-levyllä, saa pelkästään henkilökohtaisen, voimakkaasti rajoitetun käyttöoikeuden sisältöön ja vielä teknisesti kehnompana kuin cd-levyllä. Ymmärrän, että kaikki eivät ole kultakorvia, mutta tunnen lähinnä myötähäpeää siitä, miten kuluttajat kritiikittä hyväksyvät moisen kusetuksen.

Opiskelustaan Auramo mainitsee: "Valmistuttuani kauppakorkeakoulusta olen alkanut laajentaa opiskelurepertuaariani ulkomaille. Viime vuonna kouluttauduin New Yorkin Institute for Integrative Nutriotionissa health coachiksi. Tällä hetkellä suoritan kurssia virtuaalisesti Stanfordin yliopistossa ja lisäksi otan SEO-luentoja Lynda.comin kautta."

En ymmärrä mitä uutta tässä on. Medium, tiedon välittämisen väline, tässä tapauksesssa Internet, on uusi mutta idea on vanha. Minusta Helene käy sellaisia mitä ennen sanottiin kirjekursseiksi. Se miten tämä liittyy "digitaaliseen" käyttäytymiseen on minulle hämärän peitossa. Suomessakin koulutetaan verkkoavusteisesti mm. sairaanhoitajia ja kirurgeja Internetissä simulaatioiden avustuksella ja tulokset ovat kuulemma hyviä. Sairaanhoitaja tai kirurgi voi sentään hoitaa sen sormen (lat. digit) kuntoon, kuten minun pikkurillini TT-nivelelle tehtiin  huhtikuussa.

Vaatteiden ostamisesta Auramo toteaa:  "Lähes kaikki vaatteeni tilaan tällä hetkellä netin kautta. Näin ainakin arvokkaampien vaatteiden kohdalla, ellen sitten innostu jonkin yksittäisen suomalaisen muotisuunnittelijan vaatteista."

Minä ostan suuren osan vaatteistani nykyään UFFilta tai muilta kirppareilta. Syy: keskivartalostaan paisuvan persjalkaisen kääpiön kannalta on kätevää, että muillakin on sama ongelma. Kirpparin räkistä on sentään toivoa löytää tuumakokoiset farkut, joissa on lyhyet lahkeet tai jonkun valmiiksi lyhentämät. Nk. vaatekaupoissa on kaikissa samaa ryönää, joiden mitoitus on hieman "nuorekkaammille". Kun on yhden kaupan nähnyt, on nähnyt kaikki. Leikkaukset, materiaalit, mallit ja värit näyttävät siltä, että sama fakkiutunut sisäänostaja on ollut asialla joka paikassa. Kirppareilla on ainakin minulle huomattavasti enemmän valinnanvaraa.

Paremmat vaatteet kuten puvut, ulkoiluun tarvittavat vettä pitävät vermeet, urheiluvaatteet ja vastaavat ostan palvelevasta erikoisliikkeestä koska niissä saa tarkastella tuotetta, hypistellä sitä sormin (digit), venytellä kangasta ja ennen kaikkea sovittaa. Kaltaiselleni laiskalle vaatteiden ostajalle asiantunteva myyjä on korvaamaton. Minulla on vieläkin ikävä Turun Aleksi 13-myymälän taannoisen miestenosaston myyjää. Menin keskimäärin kerran vuodessa sinne tyyliin "tarvitsen 2 värillistä kauluspaitaa, yhden valkoisen ja kahdet siistit arkihousut". Kundi katsoi: "Joo-o. Käännys sivuttain... hyvä... ootas hetki - mä haen." Haetuista vaatteista noin 75% miellytti siinä määrin, että ostin ne. Ensin kuitenkin varmistin missä ne oli valmistettu. En osta mitään maista, joissa lapsityövoiman käyttö on ongelma tai joissa lotrataan myrkyllisiä kemikaaleja vaatteisiin siinä määrin, että Euroopassa kontteja avataan kaasunaamarit päässä. Näistä perusasioista ei oikein meinaa verkkokaupoissa saada selvää. Siksi saavat puolestani pitää rättinsä. 

Olennaista vaatteiden ostamisessa on minulle se, että ostan hyvälaatuista bulkkia sieltä mistä saan. Rättihifismi on minulle outoa. Vielä oudompaa minulle on se, että joku viitsii kiinnostua niistä niin paljon että ostaa jatkuvasti halpaa ryönää. Design-vaatteet ja uniikkikappaleet ovat asia erikseen - mutta eikö niitäkin nyt sentään pitäisi sovittaa? Lähetetäänkö niitä sitten eestaas paketeissa jatkuvalla syötöllä?

Viimeisin nettikaupan esimerkkicase on lempparini: "Tuskin lienee yllätys, että Netflix on myös omalla kohdallani tällä hetkellä kova sana. Oma tv:n kulutukseni perustuu siihen, että ohjelmat pitää saada heti, silloin kun itse haluan eikä yhtään myöhemmin. Suomen versio tuntuu tässäkin olevan kovin jäljessä.

Miten voimme Suomessa pysyä mukana tässä muuttuvassa maailmassa, jos emme hyväksy sitä, että tämän kaltaiseen suuntaan olemme joka tapauksessa menossa? Se, että isot yhtiöt vähättelevät Netflixin tai muiden palveluiden uhkia, ei vie asioita eteenpäin."

On siis ikävää, että Suomessa myytävä Netflixin versio on jäljessä muiden maiden vastaavasta. Samaan aikaan kuitenkin se on varteenotettava kilpailija, jonka vähätteleminen ei vie asioita eteenpäin. En ymmärrä lainkaan mikä logiikka tässä on.

Minäpä kerron mihin päin Netflix vie asioita. Se vie niitä taaksepäin. Netflix perustuu teknisesti Microsoftin uppoavaan laivaan, Silverlightiin, jota ei löydy käyttämälleni Linux-käyttöjärjestelmälle. On ymmärrettävää, että Netflixin tapaiseen palveluun halutaan DRM, mutta pakkoko se on tehdä sillä kaikkein vähiten käytetyllä menetelmällä, jolle ei löydy laajaa käyttöjärjestelmätukea. DRM-suojatut palvelut 

Kokonaan oma lukunsa on sitten se, että henkilötietojen luovuttaminen Netflixille on sulaa typeryyttä. Sopimukset tehdään USA:ssa sijaitsevan emoyhtiön kanssa. Netflix ei ole liittynyt EU:n ja USA:n väliseen Safe Harbour-sopimukseen, joka takaa USA:ssa tuotettuja palveluita käyttävillä EU:n kansalaisille saman tietosuojan tason kuin EU-lainsäädäntö takaa. USA:ssa on kehno ja hajanainen tietosuojan taso ja lisäksi se koskee vain omia kansalaisia. Joten siitä vain - ensitöikseen Netflix näyttäisi jakavan tiedot Facebookiin. Onnea vain!  Minä en käytä kumpaakaan - jälkimmäinen kun on rikkonut Safe Harbor-sopimuksen ehtoja useamman kerran.

Netflixin tekninen toteutus häviää 6-0 kotimaisille toimijoille, kuten Elisa viihteelle, vaikka sen ohjelmia ei voi katsoa kuin Elisan omalla boksilla tai vaikka Tv-kaistalle, joka on osannut toteuttaa tekniikkaansa kokonaan ilman DRM:ää. Kuvastream on pakattu pehmeäksi mössöksi mutta se on korjattavissa. Tärkeää on se, että TV-kaistan ohjelmia voi katsoa millä vain ja niitä voi myös tallentaa omalle koneelle. Netflixin sisällöstä olen kuullut lähinnä että "vanhaa skeidaa". 

Sitä voi olla niin monella tavalla pihalla. Minun pihaltani on vaikea nähdä, että Helenen pihalla paistaa aivan erilainen aurinko. Sitä minä ennen kaikkea en ymmärrä, että miksi se nyt olisi niin iso ongelma, että osa kaupasta siirtyy ulkomaille, etenkään jos kyse on bulkkiryönästä. Olennaista on se, mitä me myymme ulos tästä maasta. Markkina-alueemme koosta johtuen bulkkiryönän myymisen verkkokauppakonseptit eivät välttämättä ole se, josta voimme tehdä elantomme. Olennaisempaa on tehdä sitä, mitä muut eivät osaa tehdä niin hyvin kuin me ja myydä sitä - verkkokaupoissa ja muutenkin. Tällaisten tuotteiden tekeminen on, anteeksi nyt vain Helene, aivan toista kuin valitus siitä, miten jälkijättöisiä verkkokaupan rakenteemme ovat.