Wednesday, March 21, 2012

Voiko laki tai julkinen tieto sisältää liikesalaisuuksia?

Viime viikolla Suomessa kiinnitettiin huomiota siihen, että Valtiovarainministeriö julkaisi kuntauudistusta koskevia tietoja Excel-taulukkona (hyi hyi - palaan tähän myöhemmin), joka oli lukittu. Laskentataulukko antaa käyttäjälleen erilaisia kuntataloutta koskevia tietoja. Lukituksella tarkoitan sitä, että käyttäjä ei pääse tarkastelemaan sitä, miten tulos on laskettu. Ministeriön kommenttien mukaan on luonnollista, että näin on, koska laskentakaavat ovat ne tehneiden konsulttien omaisuutta ja liikesalaisuuksia.

Minuakin haastateltiin asiasta YLE:n Suora linja-ohjelmaan torstaina 15.3..

Näin on menetelty monesti. Se ei kuitenkaan käy. Yhteiskunnallinen päätöksenteko tulee tehdä mahdollisimman läpinäkyväksi. Jos viranomainen ei osaa tai ehdi itse tällaisia laskemaan, kauppa palvelun ostamisesta tulee tehdä siten, että myös laskukaavat julkistetaan.

Olen aiemmin miettinyt samaa ongelmaa muutamissa yhteyksissä. Tiestön suunnittelussa käytetään liikennemääräennusteita, jotka maagisen tiedon hallitsevat konsultit tekevät taikaloitsuillaan. Minusta tämä ei käy. Jos asiantuntija ei osaa perustella asiantuntijuuttaan kuin mustalla laatikolla josta kyseenalaistamatta nostetaan niin kaivattuja vastauksia, asiantuntijuus on kestämättömällä pohjalla. EDIT Tässä kohtaa oli aluksi maininta siitä, miten ja mihin moisille asiantuntijoille tulisi antaa kenkää.

Samaa tematiikkaa pohditaan myös P-Amerikassa. Asia palasi ajankohtaiseksi tämän uutisen luettuani. Siinä kerrotaan, miten vapaaehtoisjärjestö yrittää ostaa lakiin sisällytettyjä liikesalaisuuksia julkaistaviksi.